Suomen Valmentajat ry on jälleen palkinnut vuoden aikana ansioituneimmat valmentajat. Valmentajat ovat nimenneet vuoden valmentajat vuodesta 1978. Palkistemiset tehtiin Valmentajagaalassa 9.11.2007 Helsingin Messukeskuksen Talvipuutarhassa.
Vuoden parhaaksi yksilölajien naisvalmentajaksi on valittu työpari Maaret Siromaa, Susanna Haarala. He vastaavat työparina Kiira Korven valmentamisesta. Vuoden miesvalmentaja yksilölajeissa on Jarmo Riski, joka valmentaa sekä Aino-Kaisa Saarista että Virpi Kuitusta erinomaisella menestyksellä.
Vuoden miesvalmentajaksi joukkuelajeissa nimettiin lentopallomaajoukkueen päävalmentaja Mauro Berruto, joka tiiminsä kanssa johdatti lentopallomaajoukkueen historialliseen menestykseen EM-kisoissa, ja joukkueella on edelleen portti auki olympiakisoihin.
Joukkuelajien naisvalmentaja on tuttu valinta. Anneli Laine-Näätänen on kaiverruttanut nimensä nyt jo kolme kertaa ikuisesti kiertävän palkinnon kylkeen. Olarin voimistelijoiden uusittu ja nuori, MM-kisojen ensikertalainen Deltat -joukkue sijoittui joukkuevoimistelun MM-kisoissa neljännelle sijalle.
Vuoden vammaisurheiluvalmentaja on Hannu Nurhonen, joka on jousiammunnassa MM-hopealle ampuneen Osmo Kinnusen henkilökohtainen valmentaja. VK-Kustannus on jo vuosia ollut yhteistyöyrityksenä vuoden vammaisurheiluvalmentajaa palkittaessa. Tänä vuonna yrityksen koulutusstipendin Nurhoselle luovutti yrityksen tuore toimitusjohtaja Eija Kettunen.
Vuoden Lähivalmentajaksi valittiin Annamari Maarasen henkilökohtaisena valmentajana pitkään toiminut tamperelainen voimisteluvalmentaja Riitta Harju-Villamo. Maaranen taisteli MM-kisoista henkilökohtaisen paikan Pekingin olympiakisoihin. Edellisestä naistelinevoimistelijan olympiaedustuksesta on jo 43 vuotta. Suomea edustivat vuonna 1964 Tokiossa Eira Lehtonen ja Salme Koskinen.
Vuoden valmentajateon tekijäksi valmentajat nimesivät Jorma Lehtosalon, joka on osaltaan ollut nostamassa suomalaista melontaa maailman kirkkaimpaan kärkeen. Hänen henkilökohtaiset valmennettavansa Jenni Honkanen ja Anne Rikala ovat taisteluvalmiina ajatellen Pekingin olympiakisoja.
Vuoden urheilutoimittajaksi valmentajat nimesivät Yleisurheilun Kuvalehden päätoimittaja Antti-Pekka Sonnisen Tampereelta.
Vuoden parhaat valmentajat
o Vuoden naisvalmentaja yksilölajit Maaret Siromaa ja Susanna Haarala
o Vuoden miesvalmentaja yksilölajit – Jarmo Riski
o Vuoden naisvalmentajat joukkuelajit – Anneli Laine-Näätänen
o Vuoden miesvalmentaja joukkuelajit – Mauro Berruto
o Vuoden vammaisurheiluvalmentaja – Hannu Nurhonen
o Vuoden lähivalmentaja – Riitta Harju-Villamo
o Vuoden valmennusteko – Jorma Lehtosalo
o Vuoden urheilutoimittaja – Antti-Pekka Sonninen |