Palaute
Tiedotearkisto
Materiaalisalkku
LINKIT
 KIRJAT

VK-Kustannus Oy on kustantanut vuodesta 1978 lähtien liikunta-, valmennus- ja kuntoutusalan oppikirjoja. Osa kirjoista on etsitty maailmalta, mutta vuosittain tarjonnassamme on kotimaisia alan huippukirjoja.

Vuoden 2007 syksyllä yrityksen omistuspohja laajeni, kun Suomen Valmentajat ry lähti mukaan kirjakustannustoimintaan. Omistuspohjan laajeneminen antaa aikaisempaa herkemmät tuntosarvet, ei vain valmennuksen, vaan myös liikunnan ja kuntoutuksen alueelle.

Suomen Valmentajat ry on valtakunnan tasolla tehdyn valmentaja- ja ohjaajakoulutussopimuksen mukaan valmentajien jatko- ja täydennyskoulutuksesta vastaava yhteisö. Yhdistyksen palvelukonseptin sisällä toimii tällä hetkellä 19 lajiyhteisöä sekä sen lisäksi se tuottaa palveluja urheilua lähellä oleville yhteisöille kuten urheilupsykologeille (SuPy) ja urheilufysioterapeuteille (SUFT).

Nämä tahot ovat omien alojensa huippuasiantuntijoiden yhteistyöelimiä. Suora yhteys koulutuksen suunnittelijoihin, toteuttajiin ja kouluttaviin asiantuntijatahoihin pitää VK-Kustannuksen tulevaisuudessakin ajanhermolla.

Yrityksemme kirjatuotannossa on kolme linjaa:

 

 
 © 2005 Sporttisaitti SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu